8 + 2

Minulla oli ensin varattu aika eiliseksi päiväksi neuvolaan verikokeisiin, mutta sain viime viikolla soiton, että sopiiko jos siirretään se torstaille. Tänään sain soiton, että sopiiko jos siirretää ensi viikon tiistaille. Eihän siinä mitään, pelkään neuloja yli kaiken ja verikokeet ja rokotukset ovat minulle todella inhottavia! Saan aina mennä suosiolla makuulle, etten pyörtyä puksahda lattialle. Toivottavasti tuo tiistain aika ei enää siirry.

Fillikset on ollu viime päivinä ihan hyvät. Vihdoin alkaa tuntumaan, että aika kuluu nopeammin. Lieneekö syynä se, että työt alkoi taas pitemmän vapaan jälkeen. Raskausoireet ovat vähentyneet onneksi, rinnatkaan eivät ole enää joka päivä kipeät. Pahoinvointia ei ole ollut enää oikeastaan ollenkaan. Makenahimo meinaa alkaa kasvamaan salakavalasti, mutta saan pidettyä sen kurissa vaikkapa hedelmäsalaatilla tai popsimalla porkkanoita.

Olen syönyt ja liikkunut edelleen tavoitteeni mukaan, elikkä kalorti ovat siellä noin 1800 ja liikkunut olen 4-5 kertaa viikossa. Tänään tein 40minuutin kotijumpan ja kyllä teki hyvää! Venyttelyt tietenkin päälle. Täytyykin alkaa keksimään vaihtoehtoisia selkälihasliikkeitä, sitten kun ei enää pysty masullaan makaamaan. Paino on jostain kumman syystä noussut noin 0,5kg. Jotenkin tuntuu, että toisinaan olen tuvonnut joka suuntaan ja vatteet puristaa ja seuraavana päivänä samat vaatteet tuntuukin jo isoilta. Hassua.

Ensimmäiseen ultraan on vielä reilu kolme viikkoa, menisipä aika nopeasti! Pikku hiljaa täytyy sitten alkaa työmaallakin puhumaan asiasta, tuonne ultraan kun en ihan tuosta noin vaan pääse livahtamaan kun sattuu olemaan ihan keskellä päivää ja meiltä ajaa sinne sairaalalle jo vajaan tunnin, joten poissaoloa tulee monta tuntia. Saas nähdä miten ukot suhtautuu, minun työkaverit kun ovat pelkkiä miehiä!

Viikko 6+2 ja väsyttää!

Olen aina vaatinut 7-8h yöunet pysyäkseni seuraavan päivän reippaana. En muista, että elämässäni olisi koskaan ollut vaihetta, jossa olisi nukkunut öisin vain viitisen tuntia. Olen aina pitänyt huolta siitä, että uni on tärkeää, muuten en vain jaksa.

Olen nyt nukkunut lomalla ollessani 8-9h yössä ja nyt tuntuu ettei sekään meinaa riittää. Tällainen fiilis on ollut nyt reilun viikon. Raskausoireiden piikkiin laitan kyllä tämän :) Joka toinen päivä mulla tuntuu olevan ihan normaali tarmo, mutta joka toinen päivä tekisi vain mieli nukkua ja otankin suosiolla 30min-1h päikkärit. Tänään olen herännyt varttia yli seitsemän ja nyt olen jo siivonnut kämpän, tehnyt lounasta ja käyttänyt koirat pienellä lenkillä. Illemmalla ajattelin vielä zumbailla. Musta on kiva seurata mitä kaikkea itsessään tapahtuu raskauden aikana.

Pahoinvointia ei ole ollut enää ollenkaan, sitä oli silloin viikko takaperin parina päivänä, mutta muuten on onneksi pysynyt poissa. Rintoja aristaa edelleen silloin tällöin, mutta sen kestää kyllä. Viikonloppuna oltiin kyläilemässä ja juuri silloin mua alkoi särkemään rintoja oikein kunnolla. Teki mieli repiä vaatteet päältä ja antaa niiden vaan olla! Noh autoon kun pääsimme, niin taiteilin rintaliivit pois, oli aika suoritus autossa, sillä en riisunut päältä kuin päällystakin :D Se helpotti vähän... pitääkin vissiin alkaa etsimään oikeasti mukavia rintaliivejä. R vaan tokaisi että "kyl sie kulta kestät, ajattelet niin, että joku siellä masussa kasvoi juuri puoli milliä pituutta ja se haluaavaan ilmoittaa siitä äidille jotenkin. Ja koska se ei vielä jaksa potkia masuun, niin se sai jotekin ton rintakivun aikaan". Ihana mies!

Luin myös ettei kissanlaatikkoa saa siivota/tyhjentää rasnaaka ollessaan! Oon kuullut siitä joskus aiemminkin, mutta eipä tullut mieleen nyt kun ollaan raskaana. Mies saakin siivota kissanlootan sitten seuraavien kuukausien ajan :)

Voi että, melkein unohdin! Meille tupsahti kirje, jossa ilmoitettiin, että 8.maaliskuuta on ultra varattu. Aika on kirjaimellisesti keskellä päivää, eli 12:30. Eli ehdin töissä käydä pari tuntia, sillä meidän täytyy varata matkaan aikaa ainakin tunti, ellei vähän enemmänkin, koska ei olla ennen siellä sairaalassa käyty ja ei vielä ole mitään tietoa mihin päin rakennusta pitäisi suunnata. Ultra kestää minkä kestää ja taas melkein tunti ajellaan takaisin päin. Kaikki muut neuvola-ajat olen saanut sovittua niin, etten joudu olemaan töistä pois kuin ehkä 15-30min. No täytyy viimeistään silloin kertoa työkavereille ja pomolle asiasta. Samalla voisi mainita, että mulla olisi jo ehdokas tekemään mun äitiyslomaa.

Otin pari päivää sitten muutaman "tästä lähdetään liikkeelle" masukuvan. Joku varmaan voisi luulla, että olen jo pitemmälläkin raskaana, kun pömppis ja vähän muutakin ylimääräistä löytyy jo omasta takaa. Mutta pääseepähän sitten seuraamaan, että missä vaiheessa vauvamasu alkaa näkymään muidenkin silmään :) Kuvat lataan heti kun kerkiän.

Kasvatustapoja on niin erilaisia

Lueskelin äsken koneella iltalehden ja helsinginsanomien sivuja kun hätkähdyin kovaan pamahdukseen. Hetken päästä tajusin, että se oli naapurin ovi. Pahoittelen seuraavaa kielenkäyttöäni, mutta kuulin rappukäytävään seuraavanlaista huutoa:

"mikä vittu sulla taas kesti? Miten helvetissä sä vittu saat yhden vartin koulumatkan kestämään tunnin?"
"pitääks sinuu vittu alkaa joka paikkaan viemään vittu autolla, saatana. Vittu tarviiko sitä joka mettä ja lumikasa kydä kotimatkal läpi, mitä vittu pitääkö?"
"kuunteletko sä läskipää mitä sulle puhutaan, miks sie et vittu voi tajuta puhetta?"
"nii vittu en yhtään ihmettele jos ei tollanen saa kavereita koulus, kuka vittu nyt tollasen neidin kanssa haluais olla?" tarkennetaan siis, että naapurin lapsi on poika
"voisit vittu käyttäytyy normaalisti, etkä olis mikään vitun pikku-neiti"
"puetaaks vittu huomen sulle hame kouluun, mitä?"
"kyllähän vittu koulussa rangaistuksia saatana tulee, jos ei osaa käyttäytyä, vai luuliks sie vitun idiootti et se joku päiväkoti on?"
"miten voi olla noin helvetin jälkeenjäänyt kakara"
"painu vittuun siitä, mä en halua nähdä sua! Ja vittu ulos ei oo tänään mitään asiaa!"

Edellinen naapurin rouva muutti pois ja hänen tilanneen seinänaapuriksemme muutti vuokralle perhe, isä, äiti ja lapsi. Lapsi on minun veikaukseni mukaan joku 3-4 luokkalainen. Olen pari kertaa kuullut riitelyä heidän asunnostaan, seinänaapureita kun ovat. Heidän huutoaan ei voi mitenkään olla kuulematta. Taloyhtiössämme asuu enimmäkseen vanhuksia, meidän rapussakin on kuusi asuntoa ja neljässä on vanhuksia ja sitten olemme me sekä nuo naapurit.

Olemme aina kehuneet sitä, miten tykkäämme asua tässä kun on niin rauhallinen talo. Itsekkin olemme rauhallinen nuoripari. Täällä harvoin kuulee toisten asunnosta mitään, vaikka äänieristys ei ehkä parhaimmasta päästä olekkaan. Meillä ei siis ole tapana riidellä. R ei ole muistaakseni kuin kerran tai pari korottanut minulle joskus ääntä, mutta ei ikinä huutanut. Olen joskus kiusannutkin sitä, että "koskakohan mä näen sun ensimmäisen kerran suuttuvan kunnolla", tätä en siis ole näiden kohta kuuden vuoden aikana vielä nähnyt. Minä hermostun aina joskus, mutta en ikinä huuda tai riehu, yleensä mökötän vähän aikaa ja sitten haluankin jo selvittää epäselvyyden. Meillä on siis tapana puhua ongelmat ja ristiriidat läpi.

 Palatakseni tuohon naapurin lapseen. Mitä lapsesta voi tulla, jos koulusta palattuaan vastassa on äiti, joka ensimmäiseksi huutaa 15 minuuttia naama punasena ovella? Ei ihme, jos lapsi pitkittää kotimatkaansa. Ja mitä pahaa siinä on jos leikkii kotimatkalla? Itselläni oli koulumatka ala-asteelle aivaiset 200m ja kyllä minäkin sain siihen kulumaan sen puolituntia, kun piti tutkia ojan pohjat. Toki jos on sovittu, että kotiin tullaan suoraan koulusta ja ollaan vaikka menossa sovittuun tapaamiseen, niin ymmrrän, että äiti haluaa lapsensa nopeasti kotiin. En kuitenkaan usko, että tässä tapauksessa on mistään tuollaisesta kyse.

 Meidän kerrostalossa ei ole muita lapsia. Olen monesti sattunut näkemään poikaa kun hän lähtee tai tulee koulusta. Ikinä hän ei ole muistaakseni tervehtinyt minua, vaikka minä hänelle "hei" tai "moi" sanonkin. Mietin vain minkälainen itsetunto lapselle voi kasvaa, jos kotona ollaan noin "kannustavia"? Haukutaan neidiksi, idiootiksi, läskipääksi ja huudetaan naama punaisena.

Ehdin jonkin aikaa suorittaa lähihoitaja-opsikeluja ja olin jo tuolloin todella kiinostunut tunneilla, kun kävimme läpi kasvatusmetodeja. Varhaiskasvatuksen tunnit olivat suosikkejani. Minä tulen tekemään kaikkeni sen eteen, että meidän lapset saavat kasvaa kotonaan turvassa, heitä tullaan kannustamaan ja tukemaan, heitä rakastetaan ja haluan suojella heitä. En ikinä voisi kuvitella lyöväni lastani tai huutavani hänelle samalla tavalla kuin tuo naapurin äiti. Uskon ja tiedän, että aivan varmasti tulee hetkiä kun saan purra hammasta ja pitää mölyt mahassani, etenkin kun lapsi on teini tulee kasvatus varmasti olemaan haastavaa.

Minulla on aina ollut ihan hyvät välit vanhempiini. Isääni ehkä etäisemmät kuin äitiini. Olen pystynyt kertomaan äidille aina kaiken. Isä on meille lapsuudessa huutanut, mutta ei niin, että siitä jotain traumoja olisi jäänyt. Lyömistä tai muuta väkivaltaa meillä ei ollut, sen muistan, että jos teki jotain pahaa, niin sai mennä nurkkaan seisomaan ja miettimään tekojaan. Vähän samalla tavalla, kun nykyään käytetään kiukuttelussa "rauhoitettua aluetta" vai mikä se nyt on :D Esim pieni matto, jolla lapsen pitää pysyä kunnes on rauhoittunut. Jälkeenpäin puhuimme aina asiat selväksi ja halasimme äidin tai isän kanssa.

Tiedän että aivan liian moni lapsi joutuu kokemaan kotonaan kovia ja näkemään jos jonkinlaista. Valitettavasti kaikki vanhemmat eivät osaa hillitä itseään ja miettiä loppuun asti, mikä on lapsen kannalta parasta. Tai sitten ei vain yksinkertaisesti välitetä.

Tällaista pohdintaa tällä kertaa.

Ainiin, Kävin tänään viemässä virtsanäytteen terveyskeskukseen laboratorioon. En koskaan ole aiemmin tuossa terveyskeskuksen labrassa käynyt. No eihän siellä mitään "info pistettä" ollut, vain kaksi toimenpidehuonetta Vartuin siinä noin 10 min ja molemmissa huoneissa vaan paloi valo "varattu". Koputtelin toiseen oveen ja sieltä kuului van että "ollaan varattu". Koputin toiseen oveen... ei mitään. Avasin oven ja ennen kuin ehdin sanomaan "anteeksi, mihin minun pitää jättää tämä" kuului jo sieltäkin, että "sulje ovi, täällä ollaan varattuja". Laitoin oven kiinni ja yritin uudelleen etsiä lappuja ja ohjeita seiniltä, että mihin näytteet jätetään. Edellisellä paikkaunnallamme oli ainakin sellainen ilmoittautumis/info piste missä jaettiin vuorolaput ja mihinpystyi jättämään kaikki kotona otetut näytteet. En nähnyt ketään jonottamassa vuoroaan tai henkilökuntaa keneltä olisin kysynyt apua. Painelin sitten terveyskeskuksen infon puolelle ja kysyin siellä hölmistyneenä, että mihin jätän tämän. Täti sanoi, että pitäisi viedä labran toimenpidehuoneeseen. Sanoin että yritin sinne viedä, mutta molemmat huoneet olivat varattuja enkä nähnyt missään ohjeita miten pitäisi toimia, ei edes vuoronumeroita. Aika naurettavaa jos yhden virtanäyteputken vieminen on noin hankalaa. Noh hän sitten lähti mukaani näyttämään (matkaa oli varmaan 50m) ja koputti ihan samalla tavalla oveen ja sanoi sinne että "tämä tyttö toisi virtsanäytettä". Sitten kyllä suostuttiin ottamaan näyte, eikä siellä huoneessa ollut edes asiakasta. Enkä mitään muuta tehnyt kun ojensin putken sille naiselle ja hän tarkisti, että olin muistanut laittaa nimilapun siihen. "Loistavaa" palvelua sanon minä ja en usko, että olen ainoa pöllö joka siellä on pyörinyt ja ihmetellyt miten pitäisi toimia. Laittaisi jotkut ohjeet sinne!!! *huokaus*

Eilen kyllä väsytti ihan tajuttomasti, otin kevyet 2h päiväunet. Lisäksi itkeä vollotin, kun katsoin jotain ohjelmaa missä oli orvoksi jääneitä pieniä oravia! Ja itkusta ei meinannut tulla loppua, en muista milloin olisin viimeksi noin kovasti pillittänyt. Tätäkö tää tulee nyt sitten olemaan? :D Onneksi olin yksin kotona, R olisi vielä pitänyt minua ihan tärähtäneenä....mukavaa

viikko 5+2 ja ensimmäinen neuvolakäynti takana

Joku saattaa ihmetellä että "mitäh, nyt jo käynyt neuvolassa"? Minulle ehdotettiin ensimmäistä neuvolakäyntiä heti ihan raskauden alkuun, enkä tietenkään laittanut pahaksi, että menin näin aikaisin. Tuli jotenkin paljon rauhallisempi olo käynnin jälkeen.

Minulla oli käynnillä vastassa terveydenhoitaja sekä harjottelija. Molemmat aika nuoren oloisia. Täytettiin ensin lomakkeita, puhuttiin suvun sairauksista, päihteiden käytöstä, punnittiin paino ja otettiin hemoglobiini. Muut verikokeet otetaan sitten seuraavalla käynnillä kolmen viikon päästä.
Jotenkin olin varautunut siihen, että saisin kuulla ylipainostani. BMI kun minulla on jopa 32, elikkä olen merkittävästi ylipainoinen. Kumpikaan ei siihen puuttunut sen kummemmin, kyselivät syömisiäni ja liikkumiseni perään. Kerroin, että ehdin painoa pudottamaan vajaa 10 kiloa ennen raskautta ja että olen viimeiset 4kk liikkunut nyt säännöllisesti. Aion jatkaa liikuntaa 3-5 kertaa viikossa. Painon kanssa minun ei kannata kuulemma murehtia sen suuremmin, mitään kunnon laihduttamista en saa yrittää, vaan voin jatkaa samaan malliin ainakin toistaiseksi. Mitään suuria vajeita en tähänkään mennessä ole pitänyt. Aion siis toistaiseksi pitää yllä monipuolista ruokavaliota ja syödä sen 1800-1900 kcl päivässä ja lisään sitten sitä mukaan jos tuntuu, ettei tuo enää riitä.
Sokerirasituskokeeseen nämä laittavat täälläpäin kuulemma lähestulkoon kaikki odottajat. Ilmeisesti minä en kuulu riskiryhmään, kun sanoivat, että tehdään se sitten vasta joskus viikolla 22. Minä kun olin jo varautunut, että saan mennä tekemään sen paljon aikaisemmin.
Ultraan pitäisi tulla lähete sitten lähempänä, eli viikolla 11-12  päästään käymään siellä. Täällä otetaan ensimmäien ulta aina sisäkautta, kuulostaapa jännältä! R on ihan pakko saada sinne mukaan, olen kuitenkin itse niin täpinöissäni, ettei minun ajamisesta tulisi mitään. Meiltä kun on tuonne sairaalalle kuitenkin sellainen 50minuutin ajomatka!Hyvä kun osasin edes tänään neuvolaan! Olemme kylläkin asuneet nykyisellä paikkakunnalla vasta kolmisen vuotta, mutta eipä ole aiemmin joutunut miettimään, että missähän se neuvola mahtaa olla.

Neuvolasta mukaan lähti iso pino luettavaa sekä DVD. Ilmoitinkin jo R:lle, että meillä on sitten tänään leffailta tiedossa :D En kyllä vielä maininnut puhelimessa, että minkälainen "elokuva" katsotaan.

 Eipä kai tällä kertaa muuta, palailen asiaan kun tuntuu, että on jotain kerrottavaa :)

Kun isi ja äiti sai tietää varttuvansa pikkuista

Se oli sunnuntai ilta kun olin lenkillä, eikä siitä meinannut tulla mitään, sillä rintani olivat ihan tajuttoman arat. Ne olivat olleet jo koko päivän, mutta illalla se vaan paheni. Kuukautiseni piti alkaa samana päivänä, mutta mitään ei ollut tapahtunut. Illalla juteltiin vielä avomieheni kanssa, että nyt alkaa heräilemään pieni toive siitä, että näinköhän meillä onnisti heti!
Päätin tehdä raskaustestin seuraavana päivänä. En uskaltanut sitä heti aamulla tehdä, vaan vartuin iltapäivään. Kaksi viivaa tärähti näyttöön samantien, siis kaksi viivaa mikä tarkoittaisi sitä, että olen raskaana! Varmuuden vuoksi kaivoin vielä toisen testin ja tein sen myös, eihän sitä tiedä jos ensimmäinen vaikka näyttäisi väärin :) Toiseen testiin ilmestyi myös kaksi viivaa ihan yhtä nopeasti.Siinä sitten riemuitsin yksikseni kotona ja alkoi piinaavat pari tuntia, kun piti varttua, että R pääsee töistä kotiin.
Illalla R tuli kotiin ja minä olin niin muikeena heti eteisessä vastassa. Sanoa töksäytin sitten, että "syksyllä susta tulee sitten isä" ja raahasin sen makkariin katsomaan raskaustestiä joka oli yöpöydällä. R:lle levisi leveä hymy ja sain piiiiitkän ja lämpimän halauksen!

Lapsesta olemme puhuneet jo jonkin aikaa, mutta lähinnä asenteella "sitten joskus kun on oikea aika". Mistä sitä tietää milloin se oikea aika tulee? Syksyn mittaa olimme puhuneet lapsista vähän enemmän ja enemmän ja lopulta Jouluna päätimme, että lapsi saa tulla jos on tullakseen. Ja niinhän siinä kävi, että tärppäsi heti!

Tämä on ensimmäinen raskauteni ja täytyy myöntää, että vielä ollaan ihan pihalla kaikesta! Olen lukenut ja lukeut netistä tietoa siitä mitä saa syödä ja mitä ei ja missä vaiheessa raskautta tapahtuu mitäkin. Soitin neuvolaan melkein heti kun sain raskaudesdta tietää, pari päivää taisin malttaa varttua. Puhelun alku oli neuvolantädistä varmasti hupaisa "Tein raskuastestin ja se näytti positiivista, niin nyt vissiin pitäis varata teille aika, kait?". Neuvolantäti oli oikein mukavan oloinen ja kyseli viimeisten kuukautisten alkamispäivää, kysyi onko mitään sairauksia tai lääkitystä jne. Hän ehdotti, että tulisin käymään jo mahdollisimman pain. Heillä on joku uusi harjottelija ja he voisivat yhdessä kertoa minulle raskaudesta sun muusta. Eli ei vielä otettaisi mitään verikokeita. Olin positiivisesti yllättynyt, sillä luulin että minun pitää odottaa vielä monta viikkoa kunnes pääsen puhumaan tästä jonkun asiantuntijan kanssa!

Meillä oli tarkoitus, että odotamme vielä ennen kuin kerromme raskaudesta lähipiiriin. Satuin sitten eräänä päivänä puhumaan äitini kanssa puhelimessa aamupäivästä. En tiedä mitä ihmeen yliluonnollisia kykyjä äidilläni on, nimittäin sanoin vain että on ollut vähän huono olo, enkä aamulla ole jaksanut vielä leipoa illan kynttiläkutsuihin. Äitini kysyi, että ethän sä vaan ole raskaana? Mitä tuossa vaiheessa voi sanoa, muuta kuin myöntää jääneensä heti kiinni. Äiti otti asian ihan rauhallisesti, onnitteli ja sanoi, että eihän tämä toisaalta mikään yllätys ollut. Hän oli viikko sitten nähnyt unta, että terveystarkastuksessa hänelle ilmoitetaan, että "onneksi olkoon, teille tulee perheenlisäystä". Äiti oli unessa vaan toitottanut lääkärille, että eihän se ole mitenkään mahdollista. Unihan oli siinä mielessä totta, että perheenlisäystä tulee, mutta ei äidille vaan hänen tyttärelleen.Eikä tämä ole ensimmäinen kerta, kun meidän äiti näkee tuollaisia unia, pelottavaa!
Muille emme ole vielä kertoneet asiasta ja äitinikin jouti vannomaan, että pitää suunsa kiinni vielä jonkin aikaa. Haluamme itse kertoa sitten kun tuntuu sopivalta.

Nyt saankin alkaa jännittämään sitä ensimmäistä neuvolakäyntiä, sehän on siis jo huomenna.Palataan asiaan ;)