Lueskelin äsken koneella iltalehden ja helsinginsanomien sivuja kun hätkähdyin kovaan pamahdukseen. Hetken päästä tajusin, että se oli naapurin ovi. Pahoittelen seuraavaa kielenkäyttöäni, mutta kuulin rappukäytävään seuraavanlaista huutoa:
"mikä vittu sulla taas kesti? Miten helvetissä sä vittu saat yhden vartin koulumatkan kestämään tunnin?"
"pitääks sinuu vittu alkaa joka paikkaan viemään vittu autolla, saatana. Vittu tarviiko sitä joka mettä ja lumikasa kydä kotimatkal läpi, mitä vittu pitääkö?"
"kuunteletko sä läskipää mitä sulle puhutaan, miks sie et vittu voi tajuta puhetta?"
"nii vittu en yhtään ihmettele jos ei tollanen saa kavereita koulus, kuka vittu nyt tollasen neidin kanssa haluais olla?" tarkennetaan siis, että naapurin lapsi on poika
"voisit vittu käyttäytyy normaalisti, etkä olis mikään vitun pikku-neiti"
"puetaaks vittu huomen sulle hame kouluun, mitä?"
"kyllähän vittu koulussa rangaistuksia saatana tulee, jos ei osaa käyttäytyä, vai luuliks sie vitun idiootti et se joku päiväkoti on?"
"miten voi olla noin helvetin jälkeenjäänyt kakara"
"painu vittuun siitä, mä en halua nähdä sua! Ja vittu ulos ei oo tänään mitään asiaa!"
Edellinen naapurin rouva muutti pois ja hänen tilanneen seinänaapuriksemme muutti vuokralle perhe, isä, äiti ja lapsi. Lapsi on minun veikaukseni mukaan joku 3-4 luokkalainen. Olen pari kertaa kuullut riitelyä heidän asunnostaan, seinänaapureita kun ovat. Heidän huutoaan ei voi mitenkään olla kuulematta. Taloyhtiössämme asuu enimmäkseen vanhuksia, meidän rapussakin on kuusi asuntoa ja neljässä on vanhuksia ja sitten olemme me sekä nuo naapurit.
Olemme aina kehuneet sitä, miten tykkäämme asua tässä kun on niin rauhallinen talo. Itsekkin olemme rauhallinen nuoripari. Täällä harvoin kuulee toisten asunnosta mitään, vaikka äänieristys ei ehkä parhaimmasta päästä olekkaan. Meillä ei siis ole tapana riidellä. R ei ole muistaakseni kuin kerran tai pari korottanut minulle joskus ääntä, mutta ei ikinä huutanut. Olen joskus kiusannutkin sitä, että "koskakohan mä näen sun ensimmäisen kerran suuttuvan kunnolla", tätä en siis ole näiden kohta kuuden vuoden aikana vielä nähnyt. Minä hermostun aina joskus, mutta en ikinä huuda tai riehu, yleensä mökötän vähän aikaa ja sitten haluankin jo selvittää epäselvyyden. Meillä on siis tapana puhua ongelmat ja ristiriidat läpi.
Palatakseni tuohon naapurin lapseen. Mitä lapsesta voi tulla, jos koulusta palattuaan vastassa on äiti, joka ensimmäiseksi huutaa 15 minuuttia naama punasena ovella? Ei ihme, jos lapsi pitkittää kotimatkaansa. Ja mitä pahaa siinä on jos leikkii kotimatkalla? Itselläni oli koulumatka ala-asteelle aivaiset 200m ja kyllä minäkin sain siihen kulumaan sen puolituntia, kun piti tutkia ojan pohjat. Toki jos on sovittu, että kotiin tullaan suoraan koulusta ja ollaan vaikka menossa sovittuun tapaamiseen, niin ymmrrän, että äiti haluaa lapsensa nopeasti kotiin. En kuitenkaan usko, että tässä tapauksessa on mistään tuollaisesta kyse.
Meidän kerrostalossa ei ole muita lapsia. Olen monesti sattunut näkemään poikaa kun hän lähtee tai tulee koulusta. Ikinä hän ei ole muistaakseni tervehtinyt minua, vaikka minä hänelle "hei" tai "moi" sanonkin. Mietin vain minkälainen itsetunto lapselle voi kasvaa, jos kotona ollaan noin "kannustavia"? Haukutaan neidiksi, idiootiksi, läskipääksi ja huudetaan naama punaisena.
Ehdin jonkin aikaa suorittaa lähihoitaja-opsikeluja ja olin jo tuolloin todella kiinostunut tunneilla, kun kävimme läpi kasvatusmetodeja. Varhaiskasvatuksen tunnit olivat suosikkejani. Minä tulen tekemään kaikkeni sen eteen, että meidän lapset saavat kasvaa kotonaan turvassa, heitä tullaan kannustamaan ja tukemaan, heitä rakastetaan ja haluan suojella heitä. En ikinä voisi kuvitella lyöväni lastani tai huutavani hänelle samalla tavalla kuin tuo naapurin äiti. Uskon ja tiedän, että aivan varmasti tulee hetkiä kun saan purra hammasta ja pitää mölyt mahassani, etenkin kun lapsi on teini tulee kasvatus varmasti olemaan haastavaa.
Minulla on aina ollut ihan hyvät välit vanhempiini. Isääni ehkä etäisemmät kuin äitiini. Olen pystynyt kertomaan äidille aina kaiken. Isä on meille lapsuudessa huutanut, mutta ei niin, että siitä jotain traumoja olisi jäänyt. Lyömistä tai muuta väkivaltaa meillä ei ollut, sen muistan, että jos teki jotain pahaa, niin sai mennä nurkkaan seisomaan ja miettimään tekojaan. Vähän samalla tavalla, kun nykyään käytetään kiukuttelussa "rauhoitettua aluetta" vai mikä se nyt on :D Esim pieni matto, jolla lapsen pitää pysyä kunnes on rauhoittunut. Jälkeenpäin puhuimme aina asiat selväksi ja halasimme äidin tai isän kanssa.
Tiedän että aivan liian moni lapsi joutuu kokemaan kotonaan kovia ja näkemään jos jonkinlaista. Valitettavasti kaikki vanhemmat eivät osaa hillitä itseään ja miettiä loppuun asti, mikä on lapsen kannalta parasta. Tai sitten ei vain yksinkertaisesti välitetä.
Tällaista pohdintaa tällä kertaa.
Ainiin, Kävin tänään viemässä virtsanäytteen terveyskeskukseen laboratorioon. En koskaan ole aiemmin tuossa terveyskeskuksen labrassa käynyt. No eihän siellä mitään "info pistettä" ollut, vain kaksi toimenpidehuonetta Vartuin siinä noin 10 min ja molemmissa huoneissa vaan paloi valo "varattu". Koputtelin toiseen oveen ja sieltä kuului van että "ollaan varattu". Koputin toiseen oveen... ei mitään. Avasin oven ja ennen kuin ehdin sanomaan "anteeksi, mihin minun pitää jättää tämä" kuului jo sieltäkin, että "sulje ovi, täällä ollaan varattuja". Laitoin oven kiinni ja yritin uudelleen etsiä lappuja ja ohjeita seiniltä, että mihin näytteet jätetään. Edellisellä paikkaunnallamme oli ainakin sellainen ilmoittautumis/info piste missä jaettiin vuorolaput ja mihinpystyi jättämään kaikki kotona otetut näytteet. En nähnyt ketään jonottamassa vuoroaan tai henkilökuntaa keneltä olisin kysynyt apua. Painelin sitten terveyskeskuksen infon puolelle ja kysyin siellä hölmistyneenä, että mihin jätän tämän. Täti sanoi, että pitäisi viedä labran toimenpidehuoneeseen. Sanoin että yritin sinne viedä, mutta molemmat huoneet olivat varattuja enkä nähnyt missään ohjeita miten pitäisi toimia, ei edes vuoronumeroita. Aika naurettavaa jos yhden virtanäyteputken vieminen on noin hankalaa. Noh hän sitten lähti mukaani näyttämään (matkaa oli varmaan 50m) ja koputti ihan samalla tavalla oveen ja sanoi sinne että "tämä tyttö toisi virtsanäytettä". Sitten kyllä suostuttiin ottamaan näyte, eikä siellä huoneessa ollut edes asiakasta. Enkä mitään muuta tehnyt kun ojensin putken sille naiselle ja hän tarkisti, että olin muistanut laittaa nimilapun siihen. "Loistavaa" palvelua sanon minä ja en usko, että olen ainoa pöllö joka siellä on pyörinyt ja ihmetellyt miten pitäisi toimia. Laittaisi jotkut ohjeet sinne!!! *huokaus*
Eilen kyllä väsytti ihan tajuttomasti, otin kevyet 2h päiväunet. Lisäksi itkeä vollotin, kun katsoin jotain ohjelmaa missä oli orvoksi jääneitä pieniä oravia! Ja itkusta ei meinannut tulla loppua, en muista milloin olisin viimeksi noin kovasti pillittänyt. Tätäkö tää tulee nyt sitten olemaan? :D Onneksi olin yksin kotona, R olisi vielä pitänyt minua ihan tärähtäneenä....mukavaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti